Minusta tuntuu, että some-aika on muuttanut tapaamme olla sosiaalisia. Nykyään olemme kontaktissa parhaimmillaan satoihin ihmisiin lähes päivittäin, vaikka korona-aika onkin rajoittanut tosielämän kontakteja tehokkaasti. Sosiaalinen media on helppo ja nopea tapa olla kontaktissa moniin sellaisiin tuttuihin, joihin muuten tuskin tulisi pidettyä yhteyttä.
Tavallaan on rikkaus, kun vanhojen, kauan kateissa olleiden koulukavereidenkin kuulumiset voi helposti tarkistaa Facebookista. Kontaktit vain jäävät helposti pinnallisiksi ja niistä puuttuu vastavuoroisuus. Soittaminen tuntuu monesta nykyään työläältä. Vaikkapa Whatsapp-viestin voi taas laittaa pelkäämättä, että häiritsee, jos vaikka vastaanottajalla onkin menossa jotain tärkeämpää. Facebookissa kyllä syntyy toisinaan ihan hyvää keskustelua, kun taas Twitterissä näyttää olevan meneillään kilpailu siitä, kuka osaa sivaltaa sanan säilällä terävimmin. Somessa kaikki puhuvat, mutta kukaan ei kuuntele.
Sorrumme somessa helposti myös pintakiillotukseen. Eihän sitä kukaan jaksa lukea, että tänäänkin oli ihan tavallinen päivä etätöissä. Pesin koneellisen pyykkiä, mutta unohdin ripustaa ne kuivumaan, koiran kanssa kävin ennen lounasta vähän lenkillä, mutta muuten olenkin istunut tässä koneella. Paljon mukavampaahan se on laittaa kiva kuva pakkaspäivästä, tykätä parin kaverin neulepäivityksestä ja jakaa hassu juttu iltalehdestä. Kaikkihan niin tekevät.
Ystävä on korvaamaton tuki
Meillä ihmisillä on aika yleisesti sellainen hassu harha, että vain meillä itsellämme on toisinaan kaikenlaista ikävää hankaluutta ja vastoinkäymistä elämässä. Niillä muilla menee aina ihan mukavasti. Some vahvistaa tätä harhaa tehokkaasti. Olisi hyvä muistaa, että ihan jokaisella on hankalaa joskus. Kaikissa maailman kulttuureissa on tavalla tai toisella olemassa häpeän koodisto, joka saa meidät piilottelemaan elämässä sattuneita vastoinkäymisiä ja esittämään vähän reippaampaa kuin olemmekaan.
Toivottavasti jokaisella olisi kuitenkin ainakin yksi sellainen ystävä, jolle voi kertoa ne kaikkein kurjimmatkin tuntemukset ilman pelkoa siitä, että tulee selitetyksi, mitätöidyksi tai tuomituksi. Sellainen, jolle ei tule kiire muualle, vaan joka osaa istua alas kuuntelemaan kaikessa rauhassa. Monestihan kyse ei ole siitä, että huoliin pitäisi löytyä heti paikalla ratkaisu, niitä vain on hiukan kevyempi kantaa, jos joku on osannut hetken kuunnella ja jakaa taakkaa. Kaikkiin murheisiin ei ole olemassakaan ratkaisua, ne vain pitää elää läpi. Siinäkin rinnalla kulkeva ystävä on korvaamaton tuki. Ei siis kannata liikaa miettiä sitä, osaanko sanoa oikeita sanoja ystävälle, jolla on murheita. Aina ei tarvitse sanoa mitään, läsnäolo riittää.
Kuuntelijan voi löytää yllättäen
Joskus kuuntelija ja taakan jakaja voi löytyä vähän yllättävältäkin taholta. Se saattaa olla naapuri, jonka kanssa normaalisti vaihdetaan lähinnä nopeasti kuulumisia, mutta joka huomaa tulla juuri sillä hetkellä apuun, kun itse makaat flunssan kourissa petin pohjalla, vaikka pitäisi jo huoltaa koneita toukotöille. Tai se voi olla tilitoimiston kirjanpitäjä, joka huomasi, että kuitteja vievän isännän silmistä näkyy unen puute. Kuuntelija ja avun tarjoaja voikin joskus löytyä maatilan arjen kannalta oleellisista sidosryhmistä. Siellä kun voi olla monta sellaista ihmistä, joille tilan väki on jo vuosien ajalta tuttuja ja siksi he osaavat huomata muutokset jaksamisessa. Hankalan asian puheeksi ottamista ei kannata hävetä. Se on merkki välittämisestä, halusta löytää kevennystä ja apua.
Mela koordinoi varhaisen välittämisen toimintaa, Välitä viljelijästä -verkostoa, jonka tavoitteena on rohkaista maatalouden sidosryhmiä huomaamaan viljelijän mahdolliset jaksamishaasteet ja ottamaan huolen puheeksi. Näin saadaan tarvittavaa apua jo varhaisessa vaiheessa eivätkä haasteet ala kasaantumaan. Varhaisen välittämisen toimintamallin myötä on ollut hienoa huomata, että puheeksi ottamisen kynnys on madaltunut ja viljelijät ovat rohkaistuneet myös ottamaan tarjottua apua vastaan. Ollaan siis silmät ja korvat auki toisillemme, valmiina välittämään. Ystävän voi löytää yllättävässäkin tilanteessa.
Maija Pispa
Maija Pispa on Välitä viljelijästä -projektityöntekijä ja työkykykoordinaattori Pirkanmaan alueella. Maija on koulutukseltaan mm. hallintotieteen kandidaatti, maatalouden yritysneuvoja (eat), erityisnuorisotyön ohjaaja, joka harrastaa vapaa-ajallaan kaikenlaista luonnossa liikkumista, koiria, käsitöitä ja laulamista. Maija on utelias oppimaan uutta ja ottaa mielellään haasteet vastaan, ne selätetään purkamalla isot kokonaisuudet pienempiin osiin.
Lue myös: Kun tarvitset auttajaa, silloin ystävyys punnitaan
Kommentit