”Onko mehuja, marjoja, hilloja?” ”Perunoita?” Muuten kyllä, mutta kesän siemenperunat voisin ottaa. Sama keskustelu käydään suunnilleen näillä samoilla sanoilla aina pääsiäisen päättyessä, kun matka maalta vanhempien kotoa kohti omaa kotia alkaa.
Perinteisiin kuuluu samalla myös muistella, kuinka naapurin Raakel kävi aina keväisin tilaamassa itselleen seuraavan talven perunat. Vuodesta toiseen tilaukseen liittyi loppukaneetti: ”…vaikka eihän sitä tiedä, olenko enää näkemässä tulevaa syksyä, mutta jäävät sitten Sepolle.” Olisi mielenkiintoista tietää, missä vaiheessa Raakelin mielenmaisema muuttui, vai odottiko hän koko ikänsä kuolemaa. Todellisuudessa Raakel eli pitkän elämän ja kuoli 92-vuotiaana.
Kotiin oli vuosien varrella tullut muutamia eri perunalaatuja, mutta Raakel varasi itselleen aina talon mukaan nimettyä ”Aholaista”. Peruna oli ollut Aholassa vuosikymmeniä ja sen alkuperästä esitettiin vain arvailuja siitä, että mummu olisi voinut tuoda sen tullessaan Virtain Kurjenkylästä. Aholainen oli hyvä ja maukas ruokaperuna, mutta helposti pilaantuva.
Olen yhtä varma omassa valinnassani kuin Raakel aikanaan, mutta minun valintani on Timo. Näin sen takia, että Timo on aikaista laatua. Ei siis muuta, kuin 20 Timoa mukaan ja nokka kohti Helsinkiä.
Kylmäkaapin sijasta Timot pääsevät parvekkeelle. Itääkseen ne tarvitsevat lämpöä ja valoa ja tottuvat samalla ulkoilmaan. No, kyllä ne ruokaperunat siellä kylmäkaapissakin tahtovat itää hyvin, ainakin kevättä kohden.
Ennen perunat istutettiin yleensä koulujen päättyessä, nyt parvekeolosuhteissa noin kuukautta etuajassa. Istutusta varten tarvitaan talven aikana kertyneitä hedelmäpusseja, mielellään kaksi päällekkäin, ja kaikki sisä- ja parvekekasvien mullanvaihdosta jäänyt maa-aines. Multa jaetaan pusseihin ja yksi Timo jokaiseen pussiin.
Sieltä ne sitten tulevat taimelle. Timo toisensa jälkeen nostaa ensimmäiset lehtensä ja muovipussin läpi näkyy, kuinka juuret yrittävät vallata kasvutilaa, mutta joutuvat mukautumaan pussin reunojen mukaisesti. Toukokuun lämmössä kasvun voi nähdä joka päivä.
Juuret saavat lisää kasvutilaa, kun Timot pääsevät toukokuun loppupuolella parvekkeelta viljelypalstalle, joita on eri puolilla Helsinkiä. Timo kerrallaan – noin kengänmitan päähän edellisestä. Päälle levitetään kaksinkertainen harso suojaamaan olosuhteiden liian nopealta muuttumiselta ja mahdollisilta yöpakkasilta. Eikä tarvitse edes kastella, kun vanhan viisauden mukaan peruna ei tarvitse vettä ennen kuin kattilassa.
Juhannusta odotellen! Silloin uudet Timot kiehuvat kattilassa.
PS. En ole varma, maistuvatko uudet perunat sittenkään niin hyviltä. Vai onko kyse enemmänkin siitä tunteesta, kun on saanut kasvattaa perunansa itse?
Sait sen kuulostamaan niin helpolta, että pitänee kokeilla. Kiitos Risto 🙂
Kannattaa Minna kokeilla. Ei siinä ainakaan menetä mitään, korkeintaan sen siemenperunan!
Timo, no joo…
Juhannuksen jälkeen alkaa se ”ainoa oikea” kesäperuna SIIKLI porista kattilassa!
Itsekin tykkään siiklistä. Lapin puikulaa haluaisin kokeilla, mutta se taitaa menestyä vain pohjoisessa.
No niin, nyt mentiin jo siiklinkin ohi! Puikulaperuna on ”aitoa lapin kultaa”.
Ongelma on lähinnä siinä, että Lapin puikulaa voi viljellä vain lapissa (EU:n myöntämä suojattu alkuperänimitys).
Puikula lajiketta voi ja kannattaa yrittää kasvattaa myös etelässä. Sato jää yleensä pieneksi ja ruttoherkkyyden vuoksi peruna vaatii säännölliset torjuntaruiskutukset. Pienikin onnistunut sato on kuitenkin vaivan arvoinen.
Tai sitten voisi jalostaa uuden lajikkeen, Helsingin puikulan, joka olisi helppo kasvattaa, kestäisi tauteja, menestyisi etelässä ja maistuisi yhtä hyvältä kuin Lapin puikula. Jos sitten vaikka eläkkeellä!
Meillä päin on jo pidemmän aikaa ollut tapana sanoa, että ei kannata enää pitää omaa perunamaata, kun kaupasta saa niin halvalla. Toki ihan kasvatusmielessä voisi elvyttää traditiota, minulle on kuitenkin porkkanamaa tärkeämpi!
Tuetaan suomalaista työtä ja ostetaan potut pääsääntöisesti ammattiviljelijältä tai kauppiaalta. Toisaalta mikä sen hienompaa, kun voi keitellä itse kasvatettuja perunoita ja porkkanoita kesävieraille.
Juhannusaattona uudet timot maksoivat kaupassa 0,89 e/kg, mutta itse kasvatettujen perunoitten arvoa ei voi rahassa mitata – se on enemmänkin se tunne. Samaa mieltä pottumuorin kanssa, että suositaan kotimaisia perunoita ja porkkanoita. Potut pottuina ja porkkanaa kyytipojaksi.