Juureva Joukko

Yleinen

Tapaturmista tavallisimmat – kaatumiset!

Tapaturmista tavallisimmat – kaatumiset!

Meillä Melassa tavoitteena on nolla tapaturmaa maataloudessa. Mikäli kaatumistapaturmat saataisiin vähenemään, päästäisiin tätä tavoitetta huomattavasti lähemmäksi. Kaatumiset ja liukastumiset ovat yleisimpiä maatalousyrittäjille sattuvia tapaturmia: joka kolmas työtapaturma on jompikumpi niistä. Miten kaatumistapaturmat saataisiin vähenemään?

Älä kaadu – helpommin sanottu kuin tehty?

Kaatumistapaturmien vähentämisessä tapaturmatilastot ja tutkimukset ovat osoittaneet, että pienten asioiden korjaamisella on eniten merkitystä. Tällaisia pieniä, mutta tärkeitä asioita on useita, mutta voit aloittaa huomioimalla nämä kolme oleellista:

  1. Ylläpidä yleinen siisteys ja järjestys. Järjestä niin, että jokaisella tavaralla on oma paikkansa.
  2. Asenna riittävä valaistus tarvittaviin paikkoihin ja huolehdi, että se pysyy kunnossa.
  3. Älä ota turhia riskejä.

Tapaturmatilastoja tutkimalla nousee esiin kaatumisiin liittyen myös asenteen ja toimintamallien kyseenalaistamisen merkitys. Esimerkiksi seuraavat ajatusketjut osoittavat, miten kaatumistapaturmat voivat aiheutua siitä, ettei kaatumistilanteiden minimointia olla otettu tosissaan huomioon.

Kaaduin navetassa. –> Miksi? –> Lattia oli liukas. –> Miksi? –> Koska hana vuosi. –> Miksi? –> Tiiviste oli kulunut. –> Miksi? –> Ei löytynyt vaihtotiivistettä. –> Miksi? –> Pientä epäjärjestystä varastossa. –> Miksi? –>  Muita töitä oli priorisoitu.

Kaaduin hypätessä työpäivän päätteeksi traktorin alimmalta askelmalta. –>  Miksi? –> Maa oli epätasainen. –> Miksi? –> Pysäytin traktorin pellolle. –> Miksi? –> Näin on tapana. –> Miksi? –> Säästyy aikaa.

Kun törmäät tilalla pieneen epäkohtaan tai toimintamalliin, puutu tilanteeseen kysymällä itseltäsi, miksi tilanne on sellainen kuin se on. Jos et löydä hyvin perusteltua vastausta ja tiedät, että epäkohta tai toimintamalli aiheuttaa vaaratilanteita, korjaa tilanne. Jokainen päätös on tilan johtamista. Jos annat hanan vuotaa ja liukastuttaa lattiat, viestität välinpitämättömyyttä työturvallisuutta kohtaan. Jos päätät jatkossakin hyppiä työkoneesta, viestität samalla, että tilan työkulttuuriin kuuluu turhien riskien ottaminen. Riskejä ottamalla ja välinpitämättömällä suhtautumisella työturvallisuuteen ei työnteko lopulta tehostu, eikä tuottavuus parane.

Suurin osa kaatumisista tapahtuu liukkailla keleillä. Tällä hetkellä se vaara ei ole kovin ajankohtainen, mutta syksyllä kannattaa ensilumen ennakoimiseen kiinnittää huomiota. Kannattaa hankkia sopivat välineet liukkauden poistamiseen: hiekoitushiekkaa, lumenluontivälineet ja liukkaalle kelille sopivat jalkineet.

Turvallinen maatila 2020

Panostetaanko sinun tilallasi vahvaan työturvallisuuskulttuuriin ja työhyvinvointiin? Melkein puolet Melan vakuutetuista välttää työtapaturmat kokonaan. Onko sinun tilasi yksi niistä? Ehdit vielä osallistua Turvallinen Maatila 2020 -kilpailuun. Voittajalle on luvassa 5000 euroa ja kaikille osallistuneille jaetaan pikapalkintoja. Kilpailuun voi ilmoittaa myös jonkun toisen yrittäjän tilan. Lue lisää kilpailusta ja tutustu Nolla tapaturmaa -teemavuoteen.

Jätä kommentti

Suosituimmat artikkelit

Saman aihepiirin kirjoitukset

Uusimmat kirjoitukset

Mela eli Maatalousyrittäjien eläkelaitos hoitaa maaseudun yrittäjien sekä apurahansaajien sosiaaliturvaa kattavasti ja tehokkaasti. Mela tarjoaa viljelijöille, kalastajille, poronhoitajille ja metsänomistajille sekä apurahansaajille monipuolista turvaa eri elämäntilanteisiin.