Joskus keskustelut asiakkaiden kanssa antavat aihetta pohdintaan. Eräs asiakas soitti minulle selvittääkseen eläkeasiaansa. Muistelimme samalla yli viiden vuoden takaista tapaamistamme heidän tilallaan, jossa oli tuolloin tapahtunut sukupolvenvaihdos. Jatkajan kanssa olimme käyneet Mela-turva-asiat läpi, kuten asiamiehillä on alkavan yrittäjän tilakäynnillä tapana tehdä. Muistelimme, että kahvipöytään siirryttyämme juttelimme lemmikeistä, koska talossa oli koiria ja meille oli puolestaan hiljattain saapunut uusi nelijalkainen perheenjäsen, ihmisen paras ystävä.
Menetys
Asiakas alkoi kertoa, mitä tuon tapaamisemme jälkeen oli tapahtunut. Ensin oli tullut syöpä. Se oli saatu hoidettua, mutta sen jälkeen hankalammaksi kaveriksi olivatkin osoittautuneet sydänvaivat.
”Kuinka olenkaan aikaisemmin nauttinut liikunnasta! Olen hiihtänyt, käynyt lenkillä koirien kanssa ja ilman, uinut, jumpannut ja paljon muuta. Nyt en enää pysty liikkumaan, sillä sydän ei salli. Pitää pysytellä aloillaan ja se on tosi vaikeaa. Olen nyt uuden edessä”, kertoi hän.
Uusi elämäntapa
Kerroin hänelle, että olin hiljattain tavannut syöpää sairastaneen henkilön, joka sanoi minulle, että henkisesti kovimmalle ottaa, kun ei voikaan enää mennä, tulla ja liikkua, koska ei yksinkertaisesti jaksa. Voimavarat eivät ole palautuneet kovien hoitojaksojen jälkeen vuodessakaan. Hänen on opeteltava uusi tapa elää, ja sitä hän työstää parhaillaan. Asiakas totesi, että juuri haaste hänelläkin on.
Toivo ja motivaatio
Asiakas oli kuitenkin toiveikas.
”Uskon että selviän, sillä minulla on edelleen hyviä ja tärkeitä asioita elämässäni jäljellä. Läheiset ihmiset ympärilläni ja koirat, joista saan iloa ja voimaa. On niin mukava seurata niiden touhuja, antaa ja saada kiintymyksenosoituksia niiltä. Koirat ovat niin tärkeitä koko perheelle ja aivan erityisesti kehitysvammaiselle perheenjäsenellemme”, hän totesi.
”Rikkautta ei pienellä tilalla kertynyt, mutta sitä en odottanutkaan. Olen ollut onnekas monella lailla ja olen sellainen selviytyjätyyppi, jatkoi asiakas.
Luulenpa, että valoisa ja toiveikas asenne on tämän selviytyjän salaisuus. Parempi uskoa, että hyvin käy lopulta kuitenkin.
Arjen haasteet ja aarteet
”Kunpa ihmiset osaisivat nauttia ja olla kiitollisia, kun pääsevät liikkumaan eikä mikään estä, asiakas toivoi.
Monesti merkityksellisimmät asiat ovat itsestäänselvyyksiä. Mieli rientää omia kiireisiä polkujaan, arjen huolet varastavat huomion oleellisesta.
Kuin jatkumona keskustelullemme, kävin katsomassa elokuvan Mies, joka ei halunnut nähdä Titanicia. Pääosan näyttelijä Petri Poikolainen sairastaa MS-tautia myös todellisuudessa. Näkökyky on jo liki mennyt ja liikkuminen mahdollistuu ainoastaan avustettuna pyörätuolissa. Roolihenkilön elämänhalua pitää yllä jokin täysin oleellinen: rakastuminen ja kosketuksen voima.
Luin otteen Eeva Kilven 93-vuotiaana julkaisemasta uudesta kirjasta Valkoinen muistikirja: ”Motiivi elämiseen tulee vasta toisista ihmisistä, lähimmäisistä, joihin kuuluvat myös eläimet, velvoitteista, siitä, että on vastuu toisista ja myös iloa toisista”.
Mitäpä, jos välillä pysähtyisimme arvostamaan ja kiittämään sitä, mitä tärkeää kullakin meistä on. Jospa tekisimme, hyviä tekoja toisillemme – vaikka pieniäkin – ja koettaisimme nauttia elämästä, toisistamme ja eläinystävistämme. Kun vielä voimme.
Kommentit