– Kuulin, että olet herännyt nukutuksesta. Onko kaikki hyvin? kysyy puhelimessa 86-vuotias äitini, joka oli pari päivää aiemmin kiidätetty ambulanssilla päivystävään sairaalaan. Minulle oli juuri tehty pieni operaatio. Minulla oli kaikki hyvin, hänellä ei. Mutta äidillä oli huoli lapsestaan, joka on itsekin jo isoäiti.
Toimenpide oli minulle kivuton ja vaivaton. Minua kohdeltiin sairaalassa kauniisti. Säännöllisin väliajoin joku kävi kysymässä, onko kaikki hyvin ja onko minulla jotain kysyttävää. Kotiin minua ei päästetty ennen kuin joku läheinen tuli hakemaan.
Parin päivän päästä uskalsin jo lähteä katsomaan äitiäni sairaalaan. Hänen tilansa oli vakava, mutta hänen olostaan oli tehty niin mukava kuin se oli mahdollista. Äiti totesi, että hänestä pidetään täällä hyvää huolta. Paljon oli kokeita otettu ja häntä hoidettiin ja tutkittiin huolella korkeasta iästä huolimatta.
Poikani soitti Yhdysvalloista ja kyseli minun sekä äitini vointia. Hän kysyi myös, kuinka kalliiksi operaationi tuli. En ollut vielä saanut laskua, mutta ymmärtääkseni kovin suurta laskua ei ole odotettavissa.
– Minun polvileikkaukseni täällä maksoi tuhansia dollareita, vaikka on vakuutukset kunnossa, kertoi poika. Taas kerran hän totesi, että kun hän palaa Suomeen, maksaa veroja ihan mielellään.
Luin Helsingin Sanomista jutun Hanna Majasen työstä Lääkärit ilman rajoja -järjestön sairaanhoitajana maailman eri kolkissa, sodan, köyhyyden ja sairauksien runtelemissa maissa. Hänen kokemuksensa katastrofialueilla ovat järkyttäviä ja pistivät miettimään, miten hyvin asiat meillä ovat.
Mieleeni nousi suuri kiitollisuus siitä, että Suomessa terveydenhuolto on edelleen aika hyvässä jamassa. Puutteitakin varmasti löytyy, eikä joka kolkassa pääse yhtä hyvin hoitoon kuin pääkaupunkiseudulla. Mutta jos asioita katsoo vähän kauempaa, ainakin toistaiseksi meillä on syytä olla tyytyväisiä siihen, että elämme edelleen hyvinvointivaltiossa, jossa vähävarainenkin hoidetaan hyvin.
En ota kantaa SOTE-uudistukseen enkä sen kaatumiseen. Jos olen oikein ymmärtänyt, ikärakenteen koko ajan kallistuessa vanhempaan suuntaan, jonkinlaisia muutoksia on tehtävä. Toivon ja uskon kuitenkin, että pidämme edelleen huolta toisistamme, niin yksityishenkilöinä läheisistämme kuin myös yhteiskuntana toisistamme. Myös niistä, joilla ei ole ketään, joka soittaisi huolissaan.
Helsingin Sanomien artikkeli Pahimman nähnyt Hanna Majasen työstä sairaanhoitajana maailman eri kolkissa (vain tilaajille).
Kommentit