Tunnustan. Olen some-riippuvainen. Olen Facebookissa, Twitterissä, Whatsupissa ja mitä näitä nyt on. Olen juuri se ärsyttävä, nenä ruudussa kiinni oleva älypuhelimen plärääjä, joka käy katsomassa some-kanavat kymmenen kertaa päivässä. Muitakin riippuvuuksia toki löytyy. Taidan olla myös työnarkomaani. Haalin itselleni kaikenlaista osaamatta arvioida rajojani ja huomaan usein paiskivani lopulta töitä myös iltaisin tai viikonloppuisin.
Aika moni varmasti kohauttaa näille tunnustuksille olkapäitä. Mitä sitten? Kaikki kai noin tekevät? Itsekin huomaan ajattelevani, että se on ihan normaalia… mutta eihän sen nyt pitäisi olla!
Ruokkiiko nykyaika addiktioita?
Heräsin miettimään, että nyky-yhteiskunta taitaa suosia addiktioita: yltiöpäistä suorittamista vapaa-ajalla ja työssä. Puolimaraton on luusereille, kunnon urheilija vetää ultrajuoksua tai ainakin triathlonia. Työssä olet laiska, jos teet vaan ns. normityön.
Media, mukaan lukien sosiaalinen media, varmaan osaltaan ruokkii addiktioita. Esimerkiksi Facebookissa muiden elämä saattaa näyttäytyä glamouristisen kiihkeänä pelinä. Pelin ideana on juosta aikaa karkuun ja haalia mahdollisimman monta virtuaalirahaa, joilla voi ostaa toinen toistaan hienompia elämyksiä arkeen. Media nostaa helposti ikoneiksi stubbimaisia suorittajia, jotka heräävät aamukuudelta kymmenen kilometrin lenkille ja lenkin jälkeen pyöräilevät töihin parikymmentä kilometriä, saavat työpäivän aikana aikaiseksi rauhan maailmaan ja taivaspaikan itselleen, pyöräilevät takaisin kotiin, hakevat päiväkodista lapset, joiden kanssa ehtivät vielä illan aikana käydä teatterissa, uimahallissa, viulutunnilla ja syödä lautasmallin mukaisen päivällisen.
Kohtuus kaikessa
Tuleekin mieleen, onko kohtuuden ihanne kokonaan kadonnut? Meneekö kohtuudesta paasaaminen latteuden puolelle? Toivottavasti ei, sillä vaikka yhteiskunta ympärillämme onkin muuttunut 24/7 tieto- ja palveluyhteiskunnaksi, on ihminen psykofyysisenä olentona muuttunut vain vähän, kuten tutkijatkin muistuttelevat. Tarvitsemme edelleen kalenteriimme väljyyttä ja mahdollisuutta palautua yhtä paljon kuin aina ennenkin.
Palautumisen ja kohtuuden merkitys korostuu etenkin yrittäjillä, jotka ovat esimerkkiryhmä pitkää päivää paahtavista ammattiryhmistä. Yrittäjän on tehtävä tulosta ja usein on oma terveys jää tässä oravanpyörässä kakkossijalle. Raskaat investoinnit vaativat raskasta työntekoa. Hiipuvat markkinat pakottavat etsimään toimeentuloa liitännäisistä yritysmuodoista. Päivät pitenevät.
Kaiken tämän vilinän keskellä on kuitenkin hyvä palauttaa mieliin vanha, jo Aristoteleen esiin nostama viisaus kohtuullisuuden ilosanomasta: fakta on se, että työkykyisimpiä ja terveimpiä pitkällä tähtäimellä ovat ne, jotka toteuttavat kohtuullista elämäntapaa niin ruoan, juoman, työn ja liikunnankin suhteen. Siksi kalenteriin kannattaa raivata väljyyttä konstilla millä hyvänsä ja pysähtyä miettimään tottumuksiaan. Kohtuus kaikessa pitää lääkärinkin loitolla.
Kommentit