– Voi ei, taas ne ovat tulleet, kesälomalaiset, ajattelee vanha hauki-herra, kun tuntee veden tärähtelevän ympärillään. Se oli kytännyt aivan liikahtamatta vihreässä vedessä tiheän kaislatupsun takana. Äkisti sen yläpuolella olevasta laudan raosta kajastava valojuova pimeni ihmisen varjosta.
– Kohta saa taas varoa koukkuja ja perämoottoreita ja ties mitä vaarallisia vempaimia.
– Täällä kun on ollut niin mukavaa piileksiä varjossa odottamassa ohi lipuvia makupaloja. Ei kuumenna aurinko, eikä tarvitse pelätä niemennenässä pesivää merikotkaa.
– Miksi niiden tarvitsee tulla tänne juuri silloin, kun täällä on kaikkein paras saalistusaika? Pysyisivät siellä kaupungissa, missä kaikki muutkin tömistelevät ja metelöivät. Kai täältä on lähdettävä taas väljemmille vesille.
Hauki aikoo juuri lähteä varjoisasta piilopaikastaan, kun se huomaa mehukkaan lieron roikkuvan aivan sen edessä. Hauki on nappaamaisillaan lieron teräviin hampaisiinsa, kun se äkkiä muistaa:
– Ai niin, nämä on nyt juuri niitä ansoja, mitä nuo ihmiset meille virittelevät. Vieläkin on leuassa reikä viime kesän jäljiltä.
Hauki näykkää ovelasti madosta heiluvan puolikkaan, roiskauttaa veden pintaa pyrstöllään ja sukeltaa niin syvälle kuin pääsee. Sitten se ui rauhassa kaislikon reunaa pitkin rauhallisemmille saalistusmaille.
Kommentit