Tapasin innostuneen nuoren yrittäjän, joka suunnitteli maatilayrityksensä kehittämistä. Hän oli hankkinut koulutuksen ja hyvän työpaikan muulta alalta. Tila ei työllistänyt ympärivuotisesti, mutta suunnitelmissa oli muuttaa sinne, jos hän vain onnistuisi löytämään sopivan työpaikan läheltä tai etätyön.
Saako olla innostunut ja näyttää sen?
Hoidettuamme vakuutusasiat keskustelimme laajemmin aloittamiseen liittyvistä asioista. Tällöin yrittäjä avautui kohtaamastaan lannistamisesta. Hän oli ideoinut uusia toimintatapoja yritykselleen ja miettinyt muun muassa yrittäjien yhteistä markkinointia. Mielestäni ideoissa ei ollut mitään yltiöpäistä, mutta lannistavaa palautetta oli silti satanut niskaan: ”Kyllä sinä vielä opit, mitä tämä on”, ”Ei se kannata kuitenkaan”, ”Oletpas sinä innokas, rauhoitu.”… Hän koki olevansa erilainen ja outo, vaikka into alaan oli kova ja hänellä olisi varmasti annettavaa. Hän koki, että hänen innostunut ja valoisa persoonansa ei sopinut alalle. Ristiriitaista!
Yrittämiseen vaikuttavat monet suuret asiat: markkinat, viranomaisvaatimukset, tuki-, kauppa- ja maailmanpolitiikka, ilmastonmuutoksesta nyt puhumattakaan. Yrittäjän onnistumiseen ja etenkin mielialaan vaikuttaa myös se, miten vuorovaikutus ja yhteistyö muiden yrittäjien ja sidosryhmien kanssa onnistuu. Ruokkiiko alan ilmapiiri uusien ratkaisujen löytämistä – onko luovuudella tilaa ja ravintoa kukkia?
Perimmäisiä kysymyksiä
Ovatko pettymykset tehneet meistä katkeruuteen ja näköalattomuuteen taipuvia uusien yrittäjien lannistajia? Kuultaako takaa kateus – haluaisimmeko olla itsekin nuoria ja innostuneita, mutta emme ole? Olemmeko ehkä lannistamisen uhreja itsekin? Vai olemmeko säilyttäneet myönteisen asenteen ja hyväntahtoisuuden? On omassa vallassamme, miten suhtaudumme ihmisiin ja asioihin – sitä sentään eivät tuet eivätkä markkinat päätä.
Mikä on perimmäinen totuutemme maataloudesta? Haluammeko uusia yrittäjiä talouskurimuksen leimaamalle alalle? Miksi kukaan nuori aloittaisi maatalousopinnot, jos asenne kertoo, ettei se kannata kuitenkaan? Pelkästään näköalattomuuttaanko vai hakeakseen sitä tietopohjaa ja verkottumiskulttuuria, jolle onnistuminen ja menestyminen kaikkina aikoina rakennetaan. Pysähtynyt toivottomuus ei synnytä uusia ratkaisuja. Niiden löytäminen edellyttää, että ensin uskomme, että niitä kannattaa etsiä.
Molempia tarvitaan: uutta ja vanhaa
Varsinkin haastavina aikoina tarvitsemme paljon tietoa, suunnitelmallisuutta, uusien ovien avaamista, uusia ihmisiä ja innostusta uuteen. Vanhaa hyvää, kokemuksen karaisemaa oppia unohtamatta tai väheksymättä. Mutta lannistamista me emme tarvitse mihinkään. Kannustus ja optimismi vievät eteenpäin.
Kokenut yrittäjä voisi asettua uuden yrittäjän asemaan ja muistella, millaista suhtautumista kaipasi itse aloittaessaan. Uuden yrittäjän voisi olla hyvä hakeutua samanhenkiseen seuraan, josta ammentaa uutta intoa, voimaa ja henkistä tukeakin. Lannistamisen voi jättää omaan arvoonsa, keskittyä hyvään, laittaa suojaa pintaan ja yrittää sinnikkäästi eteenpäin. Juuri nuoria ja ennakkoluulottomia yrittäjiä me eniten kaipaamme. Presidentti Koivisto opasti: ”Ei pidä provosoitua, jos provosoidaan”. Ohjetta mukaillen: – Ei pidä lannistua, jos lannistetaan!
Kommentit